Luulosairas palkkamurhaaja kertoo nimensä mukaisesti palkkatappajasta, joka on ainakin omasta mielestään kuolemansairas, mutta moraalisesti suoraselkäisenä miehenä aikoo hoitaa toimeksiantonsa loppuun, koska on saanut maksun etukäteen. Tappaja ihailee merkittäviä filosofeja ja kirjailijoita – oman lisänsä romaaniin tuovat päähenkilön mietteet Edgar Allan Poesta, Immanuel Kantista, Molièresta, Voltairesta, René Descartesista ja monista muista historian suurmiehistä sekä heitä vaivanneista taudeista.
Valtavirrasta poikkeava, hykerryttävä noir-romaanin parodia on niin juoneltaan, rakenteeltaan, tyyliltään kuin kerrontansa puolesta nokkela ja omintakeinen, älykäs mutta vetävä. Muñoz Rengelin tuotantoa ei ole aiemmin julkaistu suomeksi.
Alkuteos: El asesino hipocondríaco (2012)
200 s. Ilmestymisvuosi 2020
ISBN 978-952-68405-8-1
1
Elämää on jäljellä vain päivän verran, säästyttyäni viisitoistatuhatta päivää kuolemalta minulla on enää yksi päivä jäljellä. Enintään kaksi. On aivan selvää, että kuolen jo tämän päivän kuluessa. Ellen sitten huomenna. Olisi kaikkien luonnonlakien vastaista, jos tämä sairauksien riuduttama ja kaikkien vaivojen kalvama ruumiini säilyisi päivääkään pidempään elossa. Mutta en voi lähteä, ennen kuin olen ottanut Eduardo Blaistenin hengiltä. Olen saanut palkkioni ennakkoon, ja minä olen kantilaisen moraalin mies.
Tänä aamuna kello 7.40 mittasin etu- ja keskisormella pulssin ranteestani, kahdeksankymmentäkaksi iskua minuutissa, ja kaulani vasemmalta puolelta, kahdeksankymmentäkuusi iskua minuutissa. Hengitystiheyteni oli kahdeksantoista kertaa minuutissa. Sitten mittasin verenpaineen, yläpaine satakaksikymmentäseitsemän millimetriä elohopeaa ja alapaine seitsemänkymmentäneljä millimetriä elohopeaa. Nautin aamiaiseksi vihreää teetä sen antikarsinogeenisten polyfenolien vuoksi, ilman maitoa, sillä kaseiinit heikentävät teen sydäntä ja verisuonia suojaavia terveysvaikutuksia, kaksi oliiviöljyllä siveltyä kokojyväpaahtoleipää ja joka-aamuiset luumuni. Muutaman minuutin jälkeen mittasin ruumiinlämpöni peräsuolesta, kolmekymmentäseitsemän astetta ja kaksi kymmenesosaa, yksi aste enemmän kuin suusta mitattuna.
Nousin seisomaan ja tuuletin asuntoni, jotta sisälämpötila pysyisi kahdessakymmenessäkuudessa asteessa. Kello 8.20 mittasin verenpaineen uudelleen.
Toivon vain, että ruumisraakkini pysyy näillä toimenpiteillä pystyssä vielä lopun päivää – onko se liikaa pyydetty? pyydänkö minä, piru vie, mahdottomia? – ja että onnistun tekemään herra Blaistenista selvää.
